Muistotilaisuus

R.I.P.
Rutiinit

Hyvästele rutiinit ja keskity siihen, mitä rakastat.

Kokoonnumme tänään hyvästelemään vanhat rutiinit. Ne palvelivat uskollisesti vuosikymmeniä – kenkälaatikoissa, mapeissa ja sunnuntai-illoissa. Nyt tekoäly ja automaatio hoitavat niiden työt, ja sinulle jää aikaa siihen, mitä rakastat.

TÄSSÄ LEPÄÄ

Rutiini

Liian kauan – 2026

Teki saman asian joka päivä.
Ei valittanut koskaan.
Ei oppinut mitään uutta.

Suru-uutinen

Rakkaat rutiinit ovat poistuneet keskuudestamme.

Ne olivat aina paikalla. Iltaisin, viikonloppuisin ja erityisesti silloin, kun olisit halunnut tehdä jotain ihan muuta.

Nyt tekoäly ja automaatio hoitavat niiden työt – ja ihminen pitää homman edelleen hallussa.

Rakkaamme

Käsin näppäilty tosite

s. jossakin 1970-luvun mapissa
k. 2026, kun automaatio hoiti asian

Uskollisesti teit saman työn päivästä toiseen, kysymättä koskaan miksi. Nyt saat levätä – ja niin saamme mekin.

Kaipaamaan jäivät

Kenkälaatikko
Nitoja ja rei'itin
Kuitit takin taskussa
Sunnuntai-illat, jotka vihdoin vapautuivat

Siunaus toimitettu automaattisesti. Muistotilaisuus vietetään vapaa-ajalla. Kukkien sijaan toivomme, että teet jotain, mitä rakastat.

Hautausmaa

Täällä lepäävät rutiinit, joita kukaan ei jää kaipaamaan.

Valitse, kenen rutiineja tulit hyvästelemään. Jokaisella hautakivellä lukee, mikä rutiinin työt nyt hoitaa.

R.I.P

Kuittien etsiminen illalla

1985–2026

Löytyi lopulta takin taskusta. Liian myöhään.

Tilalle tuli

Kuitti talteen Easor Appiin heti ostohetkellä.

R.I.P

Kenkälaatikko

1970–2026

Kantoi vuosikymmenten kuitit. Ei koskaan kysynyt mitään.

Tilalle tuli

Aineisto kulkee kirjanpitäjälle ilman tiedostojen siirtelyä.

R.I.P

Tilinumeron näppäily

1992–2026

Yksi numero väärin, ja koko viikko meni selvittelyyn.

Tilalle tuli

Ostolasku lähtee maksuun napin painalluksella.

R.I.P

Lasku_FINAL_2.docx

2003–2026

Tallennettu kolmeen kansioon. Löytyi yhdestä.

Tilalle tuli

Laskutat Easor Appilla muutamassa sekunnissa.

R.I.P

”Missä mennään?”

1970–2026

Kukaan ei tiennyt.

Tilalle tuli

Näet yrityksesi tilanteen koko ajan.

R.I.P

Tiliotteiden tulostus

1988–2026

Muste loppui juuri ennen eräpäivää.

Tilalle tuli

Pankkitilit ja muut järjestelmät yhteen – yli 400 integraatiota.

Mikä näistä jää sinulla ensimmäisenä taakse?

Aloita tästä

Viimeiset sanat

Jäähyväiset molemmin puolin.

Rakkaat rutiinit, meidän on puhuttava

Olette olleet mukana pitkään. Kiitos siitä, oikeasti.

Mutta ollaan rehellisiä: emme me rakastaneet teitä. Me rakastimme asiakkaitamme, omaa bisnestämme ja vapaita viikonloppuiltoja. Te vain sattuitte olemaan aina tiellä.

Tekoäly hoitaa nyt teidän työnne. Älkää huoliko, päätökset tekee edelleen ihminen. Me emme vain enää tarvitse teitä kello 22 illalla.

Lämpimin terveisin,
yrittäjät ja kirjanpitäjät kaikkialla

📦

Kenkälaatikko

Kuittiarkistoija (eläkkeellä) · Eteisen kaappi

Neljänkymmenen vuoden jälkeen on aika siirtyä uusiin haasteisiin.

Kiitos kaikille kuiteille, joiden kanssa sain tehdä töitä. Erityiskiitos vuoden 2009 bensakuitille, joka haalistui ennen kuin kukaan ehti kirjata sitä.

Olen avoin uusille mahdollisuuksille: kengät, joulukoristeet, vanhat valokuvat.

#eläkkeelle #uusiluku #rutiinit

💚 👏 Mappi Ö ja 2 431 muuta

Elämä jatkuu

Entä nyt? Keskity siihen, mitä rakastat.

Parhaat hetket työssä syntyvät harvoin rutiinien äärellä. ”Mitä rakastat” on jokaisella oma asiansa. Emme määrittele sitä puolestasi.

Kirjanpitäjälle

Asiakkaat ja asiantuntijatyö

Aikaa neuvoa, ennakoida ja kasvattaa tilitoimistoa sen sijaan että näppäilet tositteita.

Yrittäjälle

Oma liiketoiminta

Se, minkä takia ryhdyit yrittäjäksi.

Työn ulkopuolella

Vapaa-aika, perhe, harrastus

Mikä tahansa on parempaa kuin kuittien etsiminen illalla.

Ihminen pitää homman hallussa

Tekoäly tekee rutiinit ja hallinta pysyy sinulla

1

Sinä päätät

Easorissa tekoäly hoitaa rutiinit, mutta kontrolli säilyy kirjanpitäjällä ja yrittäjällä. Automaatio vain hoitaa sen, mikä ennen vei kaiken ajan.

2

Kaksi näkymää, sama tieto

Easor App on yrittäjälle helppo käyttää, Easor Accounting on kirjanpitäjän työkalu. Yli 400 integraatiota tuo tiedot samaan paikkaan.

3

Oikeat ihmiset mukana

Teknologian takana on oikeita ihmisiä, myös palvelua suunnitelleita kirjanpitäjiä. Apua saa, kun sitä tarvitsee.

Rutiinit on saatettu haudan lepoon. Sinä pääset jatkamaan.

Yli 17 000 yrittäjää käyttää jo Easoria.