Tehokkuus antaa tilitoimistolle aikaa palvella asiakkaitaan paremmin

Oululaisen FK-Accountingin yrittäjä Tuomas Mankinen uskoo, että tehokkuus on tilitoimistolle hyvän asiakaspalvelun lähtökohta. Automaatio ja sujuvat prosessit vähentävät rutiinityötä ja vapauttavat aikaa asiakkaiden neuvomiseen, kysymyksiin vastaamiseen ja liiketoiminnan kehittämiseen.  

Sattumasta syntyi ura ja urasta FK-Accounting  

Tuomas Mankinen on kokenut ja sertifioitu taloushallinnon asiantuntija Oulusta. Hän ei ollut aina haaveillut urasta taloushallinnon parissa, vaan ala valikoitui opiskelusuunnaksi lukion jälkeen hieman sattumalta. Päätös osoittautui kuitenkin nopeasti luontevaksi urapoluksi loogisuutta rakastavalle ongelmanratkaisijalle.   

Opintojen jälkeen Tuomas kartutti kokemusta monipuolisissa taloushallinnon tehtävissä ja erilaisissa tilitoimistoissa. Ajatus omasta yrityksestä syntyi, kun Tuomakselle tarjottiin tilaisuus ryhtyä tekemään kirjanpitoa freelancerina. Asiakaskunnan kasvaessa Tuomas siirtyi vuonna 2025 kokopäiväiseksi yrittäjäksi. Nykyisin FK-Accounting palvelee erikokoisia yrityksiä useilta toimialoilta, aina pienistä parturi-kampaamoista tuulivoimapuistojen rakentajiin.  

Tuomas Mankinen,
FK-Accounting

Kirjanpito ja taloushallinto kuntoon – juuri sinun tarpeillesi

Olen kokenut ja sertifioitu taloushallinnon asiantuntija Oulusta. Teen yhteistyötä Taloushallintoliiton kanssa ja tuotan yrityksille luotettavia ja laadukkaita taloushallinnon palveluja.

Minulla on kokemusta erikokoisista ja eri toimialoilla toimivista yrityksistä, joten löydän varmasti ratkaisuja myös sinun yrityksesi taloushallinnon ja kirjanpidon tarpeisiin.

Palveluihini kuuluu aina joustava ja asiakaslähtöinen työskentelytapa. Peruskirjanpidon lisäksi olen auttanut yrityksiä ratkaisemaan taloushallinnon haasteita, laatimaan tärkeitä ilmoituksia ja suunnitelmia sekä varmistamaan, että yritys hyödyntää kaikki sille kuuluvat verohyödyt.

 Oulu

easor_x_partner_logo_vertical

Enemmän kuin vain kirjanpitoa

FK-Accounting ei pyri kilpailemaan mahdollisimman edullisella hinnalla tai tarjoamaan vain suppeaa peruskirjanpitoa. Tuomakselle hyvä taloushallintopalvelu tarkoittaa sitä, että kirjanpitäjä kulkee yrittäjän rinnalla ja auttaa myös yrityksen kehittymiseen liittyvissä kysymyksissä. Erityisesti uusi yrittäjä kohtaa paljon tilanteita, jotka ovat kirjanpitäjälle arkipäivää mutta yrittäjälle uusia ja merkityksellisiä.  

”Haluan tarjota asiakkaalle enemmän kuin vain kirjanpidon. Palvelun pitää olla sellaista, josta on asiakkaalle aidosti hyötyä”,  kertoo Tuomas. 

Asiakkaat voivat tarvita neuvoja esimerkiksi verotukseen, kalustohankintoihin, autoetuun, leasingiin tai yritysrakenteisiin liittyen. Kun tuttu kirjanpitäjä tuntee yrityksen tilanteen, apua on helppo pyytää ajoissa eikä kaikkea tarvitse aina selittää erikseen. Näin myös haastaviin tilanteisiin, kuten Verohallinnon selvityspyyntöihin, voidaan tarttua nopeasti ennen kuin pienet epäselvyydet kasvavat suuremmiksi ongelmiksi.  

Tuomas uskoo asiakkaiden vaatimusten kasvavan ja kirjanpitäjän työn kehittyvän tulevaisuudessa yhä konsultoivampaan suuntaan. Juuri näissä tilanteissa kirjanpitäjä voi Tuomaksen mukaan tuottaa asiakkaalle enemmän arvoa laadukkaalla asiakaspalvelulla kuin pelkällä peruskirjanpidolla.  

Tehokkuus on hyvän asiakaspalvelun lähtökohta

Henkilökohtainen ja konsultoiva palvelu vaatii aikaa. Siksi Tuomas kehittää FK-Accountingin prosesseja määrätietoisesti ja onkin onnistunut automatisoimaan kirjanpidon manuaalisia työvaiheita. Kun peruskirjanpito hoituu sujuvasti ja tehokkaasti, aikaa jää enemmän asiakkaan neuvomiseen ja tukemiseen.  

“Tehokkuus on hyvän asiakaspalvelun lähtökohta. Jos kaikki aika menee perustyöhön, millä ajalla asiakkaan kanssa kommunikoidaan?” 
Tuomas Mankinen

Easorin kirjanpito-ohjelmistolla on tässä keskeinen rooli. FK-Accountingilla kaikki kirjanpitoaineisto kulkee sähköisesti, mikä mahdollistaa toistuvien työvaiheiden automatisoinnin. Tuomaksen mukaan Easorin avulla yksinkertaisimmissa asiakkuuksissa peruskirjanpidon prosessi voidaan automatisoida jopa 98-prosenttisesti. Automaatiosäännöt käsittelevät tapahtumia Tuomaksen määrittelemällä tavalla, ja enemmän harkintaa vaativat kirjaukset hän tarkistaa itse.  

”Ohjelma toimii kirjanpitäjän määrittelemien sääntöjen mukaan. Se ei tee virhettä, jota et ole käskenyt sen tekemään.” 
Tuomas Mankinen

Automaatio ei siis korvaa kirjanpitäjän asiantuntemusta, vaan kohdistaa sen sinne, missä siitä on asiakkaalle eniten hyötyä. Tuomas käyttääkin nykyisin enemmän aikaa asiakkaiden kysymyksiin vastaamiseen ja erilaisten tilanteiden selvittämiseen kuin varsinaisen peruskirjanpidon tekemiseen.  

Tuomaksen vinkit tehokkaampaan kirjanpitäjän arkeen

Tuomakselle tehokkuus tarkoittaa myös prosessien jatkuvaa kehittämistä. Esimerkiksi runsaasti sijoitustapahtumia sisältävän asiakkuuden käsittely saattoi aiemmin viedä pahimmillaan noin kymmenen tuntia. Kun Tuomas pilkkoi työn vaiheisiin, laati selkeät työohjeet ja automatisoi toistuvia tehtäviä, sama työ alkoi valmistua parhaimmillaan noin kahdessa tunnissa. Samalla tapahtumat saadaan kirjanpitoon aiempaa yksityiskohtaisemmin.  

”Jos huomaat käyttäväsi johonkin prosessiin aivan liikaa aikaa, kannattaa ensin selvittää, mihin se aika oikeasti menee.” 
Tuomas Mankinen

Omien kokemustensa pohjalta Tuomaksella on selkeä neuvo muille kirjanpitäjille: toiminnan kehittäminen kannattaa aloittaa selvittämällä, mihin työaika aidosti kuluu. Aikasyöppöjä voivat olla esimerkiksi tiliotteiden manuaalinen käsittely, puutteellisena tai myöhässä saapuva aineisto sekä jatkuvat keskeytykset. Jos työ aloitetaan ennen kuin kaikki tarvittava materiaali on koossa, tehtävästä toiseen siirtymiseen ja kokonaisuuden uudelleen hahmottamiseen kuluu helposti yllättävän paljon aikaa.  

Moni aikasyöppö voidaan poistaa yksinkertaisilla toimintatavoilla. Tuomas suosittelee siirtymään sähköisiin aineistoihin sekä laatimaan toistuville tehtäville selkeät työohjeet ja aikataulutetut muistilistat. Kun aineisto saapuu sähköisesti Easoriin, myös automaatiosääntöjä voidaan hyödyntää tehokkaasti.  

Yrittäjän ei tarvitse opetella kirjanpitäjän työkaluja

Easorissa kirjanpitäjä ja yrittäjä käyttävät omiin tehtäviinsä suunniteltuja näkymiä. Tuomas hoitaa kirjanpidon ammattilaisen työkaluilla, kun taas yrittäjä voi Easor Appissa keskittyä oman taloushallintonsa päivittäisiin tehtäviin. Näin kummallekin käyttäjälle näytetään vain heidän työnsä kannalta olennaiset asiat.  

Tuomas siirtää lähtökohtaisesti uudet asiakkaansa Easoriin, ellei muun järjestelmän käyttämiselle ole painavaa perustetta. Vaihto voi aluksi herättää epäilyksiä tuttuun järjestelmään tottuneessa yrittäjässä, mutta Tuomaksen kokemuksen mukaan asiakkaat ovat oppineet käyttämään Easoria helposti. Asiakkaan omaan käyttöliittymään on koottu selkeästi juuri ne toiminnot, joita hän arjessaan tarvitsee. Tämä tekee käytöstä sujuvaa, vähentää virheiden mahdollisuutta ja auttaa omaksumaan palvelun nopeasti. 

”Yhteistyö Easorin kanssa on sujunut hyvin. Keskustelu yhteyshenkilöiden kanssa on ollut avointa, ja palautetta on voinut antaa matalalla kynnyksellä niin onnistumisista kuin kehityskohteistakin”, Tuomas kertoo.   

Kasvua henkilökohtaisesta palvelusta tinkimättä

FK-Accountingilla on selkeät kasvutavoitteet: Tuomas haluaa kaksinkertaistaa yrityksensä liikevaihdon seuraavan tilikauden aikana. Hän uskoo, että tehokkaat prosessit mahdollistavat uusien asiakkaiden vastaanottamisen ilman, että peruskirjanpitoon kuluva työaika kasvaa samassa suhteessa. Easor tukee kasvua asiakashankinnassa, sillä suuri osa FK-Accountingin uusista asiakkaista tulee sen kautta.  

Kasvun keskellä Tuomakselle on tärkeää säilyttää henkilökohtainen palvelu. Hänelle hyvä asiakaskokemus syntyy siitä, että asiakas tuntee oman kirjanpitäjänsä, saa apua nopeasti ja voi luottaa taloushallintonsa hoituvan laadukkaasti ja ajallaan. Kun rutiinit toimivat tehokkaasti, kirjanpitäjälle jää enemmän aikaa siihen työhön, josta yrittäjä hyötyy eniten.  

Modernit toimintamallit tuovat vapautta myös tilitoimistoyrittäjälle

Tuomakselle yrittäjyys merkitsee vapautta rakentaa arjesta omannäköistään. Työpäivää eivät määritä toimistolla vietetyt tunnit, vaan se, että sovitut työt tulevat tehdyiksi ja asiakkaat palvelluiksi hyvin.   

Joustavan arjen mahdollistavat asiakkaiden sähköisesti toimittama aineisto, automatisoidut kirjanpidon rutiinit ja työlistoille aikataulutetut tehtävät. Tuomas nauttii yrittäjyyden tuomasta vapaudesta viettämällä osan vuodesta ulkomailla ja palvelemalla asiakkaitaan milloin mistäkin päin maailmaa. Seuraavana matkakohteena on luvassa Japani.   

Modernien työskentelytapojen ansiosta Tuomakselle jää enemmän aikaa siihen, mikä on hänelle tärkeää: työssä asiakkaiden auttamiseen pelkän peruskirjanpidon sijaan ja vapaa-ajalla matkustamiseen, musiikkiin, urheiluun sekä muihin itselle merkityksellisiin asioihin.  

Paikasta riippumaton työ antaa Tuomakselle mahdollisuuden yhdistää yrittäjyyden ja matkustamisen.

Easor Partner -verkostoon kuuluu satoja tilitoimistoja ja kirjanpitäjiä, jotka tarjoavat yrittäjälle sujuvan ja modernin tavan hoitaa taloushallintoa.